Odottavan aika on pitkä? Torstai 20. Hän on jo kolme kuukautta vanha ja oppii koko ajan jotakin uutta. Ihmettelee maailmaa suurin sinisin silmin ja me rakastamme häntä enemmän kuin mitään muuta. Jätän tämän blogin edelleen olemaan. Toivottavasti meidän tarinamme tuo jollekin rohkaisua siitä, että lapsettomuudesta voi päästä myös eteenpäin. Odottavan aika on pitkä? Perjantai 24. Mitä tälle blogille tulee tapahtumaan? Ehkä joskus tänne viel.

Olen jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi reflektoida kulunutta syksyä ja kun Hilkkakin kauniisti pyysti, ajattelin laittaa ajatuksia paperille. Lapsi on kohta jo 8kk ja olen ollut töissä melkein 3kk. Aika juoksee käsittämätöntä vauhtia! Paluu töihin oli helpompi kuin ajattelin. Samanaikaisesti loppuiltapäivästä onkin jo kiire kotiin. Hoitajan kanssa on mennyt todella hienosti.

Yritetään ja välillä onnistutaan kunnes huomataan taas epäonnistuvamme. Puheenaiheena lapsettomuus ja sen lieveilmiöt. Halusin vain kertoa olevani elossa. Jatkan yhäkin siis epätietoisuuden rajamailla. Pitkään olen ollut täältä nurkilta poissa. Olen työntänyt nämä asiat jonnekin toooodella kauas takaraivoon. Elänyt itsekästä aikuisen ihmisen elämää. Harrastanut ja tehnyt mitä huvittaa. Opettelen uusia elämäntapoja, luen .

Sulkeissa 1 sen takia, että vuoto ei ole alkanut vielä, mutta jotain tuhrua aamulla oli havaittavissa. Blogi on ihana paikka purkaa ajatuksiaan. Ja tätä kautta olen saanut NIIIIN paljon vertaistukea, että en osaa kuvitella kuinka syvällä suossa olisin ilman TEIDÄN kommenttejanne 3 Kiitos niistä.

Elämää lapsettomuuden aikana ja sen jälkeen. Ehkä joku muukin on täällä vielä? Vuosi meni tosiaankin nopeasti. Kumma kyllä, kukaan ei neuvo meitä enää. Lapsettomuuden jättämä arpi on haalistunut. Sen ajatteleminen tai siitä puhuminen ei tunnu pahalta enää. Vain joskus tulee mieleen, että entä jos meillä ei olisikaan tuota pientä ihmettä.

Synnytys oli rankka kokemus, mutta tulos mitä mahtavin 3. Tuntuu niin uskomattomalta katsoa tuota pientä ihmistä - vihdoin hän on täällä. Ajattelin nyt jotain kuulumisia kirjoitella, jos vaikka joku miettii miten täällä menee. Kaikki on hyvin, takana on nt-ultra, jossa kaikki oli hyvin 3 Jospa nyt vähitellen uskaltaisin alkaa nauttia tästä.

Tänään laskettuna päivänä olen ollut pienen pojan ja pienen tytön äiti jo reilun kuukauden ajan. Olen onnellinen, hämmentynyt, helpottunut, väsynyt, epäuskoinen, kiitollinen. Niin pienet ja kauniit, aivan täydelliset. Saisipa jokainen kokea tämän saman.

Aika, se edelleen vaan kulkee. Hymyilee ja oppii, tarttuu ja tutkii. Ilmeikkäät kasvot, mitä siellä silmien takana ajatellaan? Vielä lattialla makoillaan, kerran on käännytty mahalta selälleen. Ei ole kiire, tässä on hyvä. Joinakin päivinä on rytmiä, toisina pelkkää tuhinaa. Löytyy rytmi, muuttuu rytmi, miten se meni? Aika vaan menee. Aamupäivä hupsis, ja tuossa se iltapäiv.

Neljääkymmentä lähestyvä nainen, jonka haavena olisi oma lapsi rakkaan miehensä kanssa. Luonto ei ole vielä lähettänyt lasta matkaan, joten lapsettomuushoidot on aloitettu. Kolmas kerta toden sanoo - uskokoon ken tahtoo. Verinen vuoto on siis jatkunut. Ei vatsakipuja eikä tulehduksen merkkejä. Taas tuli itkut siellä tutkimuspedillä vaikka olin vuodon takia jo valmiiksi psyykannut itseäni huonoon tulokseen. Nuori lääkärimies antoi minulle vielä kolmannen kerran lääkekuu.