Blogissa kuvaillaan elämää autismiepäilyn alla sekä sen jälkeen. Mitä tapahtuu kun lapsi saa diagnoosin. Väliaikatietoja ja kysymyksiä salansanan taakse menosta. Pitäisi kyllä hiukan aktivoitua tämän blogin pitämisessä. Aina vain on muka niin kiire, ettei ehdi. Olen myös itsekseni ajatellut, että on tosi kiva kun tuo tyttönen ei ole niin tarkka .

Soten uusissa koitoksissa kanta-asiakkaisiin kannatta panostaa. Soten monikanavarahoituksen osaoptimointiongelmaa on hehkutettu pitkään. Osaoptimoinnilla tässä tarkoitan sitä, että terveydenhuollon päätöksentekijä tietoisesti siirtää kustannusvastuun toiselle maksajalle. Yritämme nyt rekisteritutkimuksen avulla lisätä tietoa siitä, miten tämä keppihevonen taltutetaan ja mikä on olennaista. Ilman tutkimustietoakin monilla tahoilla tästä taitaa olla jo valmis mielipide olemassa.

Haluaisin palata uudelleen kirjoittelemaan tänne arjestamme. Perhekokoonpano on muuttunut, joten paljon on muuttunut. Mutta ajattelen niitä erityislasten perheitä, jotka saisivat kirjoituksistani jotakin kipinää, voimaa, tukea ja tunnetta.

Vertaistukea tänäänkin syntyneille erityislasten vanhemmille. Me Leijonaemot olemme erityislasten vanhempia, yli lasten diagnoosirajojen. Haluamme antaa konkreettista apua toisille erityislasten vanhemmille.

En muista olenko koskaan esitellyt blogissa isäni Pojalle rakentamaa puumajaa. Puumaja paisui jotenkin kolmekerroksiseksi, en muista oliko kyseessä isäni luova hulluuskohtaus vai Pojan toive. Sellaisessa mäntyisessä, mihin meni 80x160 patja. Vuodevaatelaatikon sai päiväksi kätevästi piiloon vanhempieni sängyn alle. Kun vuotta nuorempi pikkuveljei hieman kasvoi isämme nappasi vuodevaatelaatikosta pyörät pois ja käytti laatikkoa rakent.

Ajatuksia elämästä, maan ja taivaan väliltä. Tänäänkin on uutisotsikot tuoneet järkyttäviä tapahtumia suurelle yleisölle. Miten voikaan olla ihmismieli niin julma tai niin poissa tolaltaan, että satuttaa viatonta lasta? Jumala, olemme sanattomia, olemme järkyttyneitä. Jumala, Sinä olet elämämme perimmäinen turva elämässä, kuolemassa ja elämässä kuoleman jälkeen.

Taas on aika harpannut suurin askelin eteenpäin, ja minä sen mukana. Kesä meni synkkien muistopäivien sivussa onneksi melko mukavasti. Lastenvaatteita jätesäkittäin, huonekaluja, astioita ja vaikka mitä tavaraa lähti niitä tarvitseville ilmaiseksi tai kahvipakettihintaan.

Keskiviikkona, toukokuuta 29, 2013. Minulla ei ole enää mitään sanottavaa. Ei ole mitään, mitä kertoa, mitä ei olisi jo sanottu. Olen matkani oppivuosien kautta käynyt, mutta en läheskään valmis. Vinkeä on ollut kasvuvuodet vanhemmuuteen ja rakettimatka erityislapsen äidiksi. Nyt olen perillä, siellä jossain - siinämäärin että se ei enää nosta aallokkoa. Pientä vaahtopäätä vain silloin ja toinen tällöin. Kiitos kuluneista, te ootte mahtava sakki! Ja nähdäänhän me vielä, eikö? .