En ole jaksanut tänne päivitellä tekstejä, osittain siksi, että mulla on myös muita aktiivisia blogeja, joista eräs wordpressissä. Haluan nyt rohkaistua ja jakaa sen tämän blogin lukijoille, koska siellä ei ole ollut juurikaan kävijöitä, kun taas tällä blogilla on omat seuraajansa. Välillä kaipaan ihan vaan ihmisiä, Joskus mietin, onko minu.

Viikonloppu hurahti taas niin nopeasti, vaikka pidin perjantainkin vapaata. Onneksi ehdimme käydä mökillä saunomassa ja katselemassa veden välkettä. Yritin napata kuvaa korkealla puiden latvoissa kuikuttelevasta nuolihaukasta, mutta se ei suostunut näyttäytymään. Sen sijaan löysin piilossa lymyileviä kanttarelleja ja tämän varjoisalla sammalmättäällä lepäilevän, vielä vähän aamujähmeän rantakäärmeen. Pieni pörröhäntä kohtaa kauhean kaksijalkaisen.

Raamatunkohta Jesajasta; luvusta 33 jae 6. Siinä esiintyi sana Siionin aarre. Herran pelko on Siionin aarre. Siinä on kuvausta monenlaisesta tuhosta, joka maata voi kohdata ihmisten pahuuden tähden, mutta tekstin joukossa on myös valopilkkuja niille, jotka Herran yhteydessä haluavat vaeltaa. Osoitus Jumalan huolenpidosta kauhujenkin keskellä.

Jumala kuitenkin muistutti minus siitä, kuka Hän on! Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon. He iloitsevat sinun edessäsi niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa riemuitaan. Juuri nyt tunnen olevani tilanteessa, josta en selviä ilman ihmeellistä ne.