A not-quite-daily blog about life, love, pregnancy and parenthood. Are you? December 31, 2013.

On taas tullut vietettyä lomaa blogista. Tää on nyt ensimmäinen kesä kun ollaan kaikki kotona, joten ollaan nautittu siitä kun saadaan olla koko perhe yhdessä. Nyt kuitenkin arki on alkamassa joten täytyy ryhdistäytyä myös tämän blogin suhteen! Monesti iltaisin olen ajatellut virkkaavani hetken, ja sen jälkeen tulla päivittämään kuulumiset, mutta millään ei malta lopettaa ja seuraavaksi huomaan että kello lähentelee yhtä. Kun äiti kelaa- blogin Se.

Äiti tietää kaiken, jos ei tiedä, sitä ei sanota sille. Kohta nelikymppinen kotiäiti, jolla on tupa täynnä hervottoman hauskoja mukuloita ja joka luulee äitien tapaan tietävänsä kaiken ja muuten useimmiten tietääkin. Romanit eivät pääse hevillä töihin, heillä on alkeelliset asuinolot ja todella puutteellinen koulutus.

Takana on nyt ensimmäinen viikko vaimona ja huh miten vauhdilla se menikään! Hääyömme vietimme Park Hotel Turussa. Joka on AIVAN IHANA ranskalaishenkinen pakopaikka keskellä keskustaa. Huoneemme oli jugendhenkeen mahtipontinen ja parisänky niin korkea, että siihen piti hypätä. Olimme varanneet huonneeseemme morsiuspaketin, joten meitä vastassa huoneessa oli kukkakimppu ja kuohuviiniä ja seuraavana aamuna, kannettiin meille aamiainen suoraan sänkyyn 3.

Tohon otsikkoonhan vois hyvin liittää huutomerkin tai kysymysmerkin. Osa tavaroista on jo viety mun vanhempien varastoon joten voidaan niitä hakea sieltä sit muuton jälkeen kaik.

Mikä siinä onkin, etten pysty hallitsemaan sitä valtavaa pettymystä ja pelkoa minkä epäonnistunut inseminaatio herättää. Mieli oli niin musta, että olin lähes varma, että mussa on jotain peruuttamatonta vikaa eikä lasta koskaan tule. Kun pääsisi edes oikeana testipäivänä testaamaan! Maanantai 10. Eilen oli ihana päivä! Illalla alkoi mahakipu ja sitten vuoto.

Punane tupa ja perunamaa, naisparin perheprojekti. Meidän tarinoita voi seurailla osoitteessa vahanhymya. Meidän adoptio step by step.

Kotiäitiydestä irtaantuminen ja uusi elämänvaihe. Voisin kuvailla tätä vuotta oikeaksi onnenvuodeksi. Keväällä sain kuulla, että imusolmukeleikkauksesta ei jäisi mitään jälkipyykkiä käsiteltäväksi ja terveen paperit tipahtivat postilaatikkoon. Toukokuun lopulla tein raskaustestin ja siitä alkoi totuttelu ajatukseen, että ensi vuonna meitä olisikin neljä. Kesäkuun lopulla kaikki kruunautui vielä koulupaikan saannilla. Peruskoulun jälkeen menin lukioon ja sieltä suoraan ammattiko.

Päätin avautua nyt täälläkin kysymyksestä, mikä lähti liikkeelle kun äidin kanssa juttelin ensin kihloihin menemisestä ja nyt sitten meidän parisuhteen rekisteröimisestä. Kysymys on juurikin tuo, mikä otsikossakin on; mihin teillä on kiire. Niin, tämä oli tosiaan äidin kysymys ja mielipide meidän kihloista ja myös parisuhteen rekisteröimisestä. Toki tuli sieltä suunnasta onnittelukin ja sanoi olevansa ihan iloinenkin, mutta järkytystäkin oli ja on selvästi mukana.