Tämän bongasin, en ole vielä lukenut. Olemme muuttaneet Suomeen, siitä hiljaiselo. Pari viikkoa on vierähtänyt täällä kylmässä ja asunto on jonkinlaisessa kuosissa ja vakituinen työpaikkakin onnistuttu metsästämään! En ihan uskonut sen onnistuvan kahdessa viikossa.

Ihan pieninä piiperöinä yritämme yhä uudestaan ja uudestaan. Eikä kukaan moiti meitä epäonnistumisesta. Me kaadumme, ja kaadumme taas. Mutta me nousemme ylös ja yritämme uudestaan. Miten suloista, se yrittää päästä liikkeelle. Nyt meni jo kolme askelta pidemmälle. Unohdammeko tämän jossain vaiheessa? Jotkut oppivat helpommin. Toisilta se vaatii enemmän työtä. Mikä meidät saa yrittämään uudestaan.

Muutama vuosi sitten kassi-almatti ja surauttelin kasan kangaskasseja tuliterällä saumurillani. Aika iso osa niistä päätyi Äidille sillä idealla, että jakaa pikkuhiljaa kavereilleen kyläillessään. Ikäihmiset kun usein vievät kaffeepaketin tai pullapussin tai nipun naistenlehtiä mennessään, voipi antaa ne kassin kera. Kassit on nyt kuulemma kaikki jaettu, viimeiset lähtivät serkkuplikan mukana Englantiin. Myönnän olevani pahatapainen ja lukevani toi.