Nizan, Fidzin ja Zapin elämää. Oli ilmeisesti liian tiukka tavoite päivittää blogia kerran kuussa, mutta yritetään taas kiriä. Fidzin ja Nizan tavoitteet vuodelle 2018 säilyvät samoina, eli pysyä terveenä. Fidzi saa toivottavasti myös jatkaa ralliuraansa. Zapin kanssa tokossa on tavoite päästä tasaisempaan mielentilaan ja sitä kautta seesteisempään kisasuoritukseen ja ekat tokon SM-kisatkin olisi sen kanssa mahtava saada kokea. Agilityä jatketaan ja tavoitteena vo.

Rästikuvat jatkuu, aika mones satsi parille päivää, kohta päästään jo heinäkuuhun, wihii! Nähtiin siili yhdellä iltalenkillä. Vertti Tiitisson kävi kylässä! Muistikortin syövereistä ongittuja kuvia. Tiiti ja Niuniu ja Tuikku. Unna, nyyti, ness.

Usva ja Taika aloittivat juoksunsa peräkkäisinä päivinä. Tämä on herättänyt uroksissa hieman turhaumaa, joten päätin lohduttaa heitä poikain reissulla Nahkiaissaloon. Pitkin kesää olen raahannut koiria mukana erilaisiin kesätapahtumiin. Roihu käyttäytyy jo varsin siivosti ihmisten ilmoilla. Tässä kuvassa innostunutta yleisöä lippiksenheittokisoissa vesisateessa. Mimo tuli meille viikoksi hoitoon.

Yritä kuitenkin, kuiskasi sydän. Pidäthän kiinni jos astun yhden pitkän askeleen. Nostatko pystyyn, jos horjahdan ja putoan polvilleen. Vähän jännitti vähäinen toispuoleisen vedon treeni. Taisi kääntyä vielä oikeakätisen hukkuvan kans vasemmalle, niin.

Viime viikolla oli viimeiset agitehiksen treenit. Olipa mukavaa käydä pitkästä aikaa treenaamassa, kun toko-sm ja osteopaattikäynnin vuoksi edelliset agitreenit oli joskus toukokuun puolivälissä. Jennan teemana oli jälleen, juokse. Aika hyvin Jenna saikin kevään aikana liikettä jalkoihin noilla pitkillä väleillään. agitehiskausi on nyt sitten paketissa.

Myrtti kävi ajamassa 24h vanhan verijäljen lähes suoraan oppikirjasta. Voi juku, mistäköhän nyt tuulee? Myrtti kyllä paranee vanhetessaan. Vanhat koirat on kyllä ihania, ne on jotenkin niin symppiksiä ettei niille voi kuin hymyillä.

Minä tunnen hyvin usein syyllisyyttä koirien kehnosta liikunnanmäärästä ja aktivoinnista. Toivoisi, että omat voimavarat riittäisivät päivittäisiin parin tunnin ulkoiluihin ja lisäksi aivotyöskentelyn järjestämiseen. Mutta meilläkin on pienet lapset, jotka aina välillä saattavat syödä kaikki mehut äidistään, joten yritän olla armelias itselleni ja olen tyytyväinen, jos lähden vaikka vartiksikin pihalle sen sijaan, että menisin sohvalle makaamaan.

Keskiviikkona vihdoin ja viimein metsään! Veeran ja typyjen kera jälkihommia. Kanssa olin pohdiskellut, vaikka ei jälkeä edes ole paljoa vielä tehty, että kerta namit ei jäljellä kiinnosta ja jälkeen tuntuu kuitenkin reagoivan luonnollisesti ja helposti, että testataan nyt sitten kylmiltään, että reagoiko miten keppeihin ja hiffaako jäljen miten. Tallasin lyhyen jäljen ilman nameja ja kepeillä.

No pitihän sitä päästä koeajamaan uutta luokkaa ihan kokeenomaiseen treeniin. Uusi paikka, uudet ihmiset ja koirat. Mutta ei mitään mitä emme voisi ylittää. Ja se ilme 3 Loppu menikin oikein nätisti. Niin varmaa Taraa koko suoritus, ihana pieni eläin! Kirjastontädille sopii hyvin tällainen tarkka työskentely.